maanantai 17. syyskuuta 2012

Retiisikeiju ja mangonimpparikakku

 Meillä kun on tapana juhlia kaikenlaisia pieniäkin juttuja niin tänään juhlimme tyttöseni nimipäiviä (jotka tosin olivat jo eilen). Tein sen kunniaksi tämmöisen voileipäkakun. Kakku koostuu Vaasan arkiviipaleista (4kerrosta) ja Uotilan maalaislimpusta (yksi kerros). Alimmassa kerroksessa oli saunapalvikinkkua + maustamatonta tuorejuustoa + paprikamajoneesia tahnaksi sekoitettuna. Seuraavassa kerroksessa oli italian salaattia. Sitten savuporo-ruohosipulisulatejuustoa ja kinkkupasteijaa tahnaksi sekoitettuna. Ja ylimmässä oli saunapalvikinkkua + metsäsienituorejuustoa + kurkkumajoneesia tahnaksi sekoiteltuna. Leivät oli kostutettu liemellä joka oli tehty sulattamalla lihaliemikuutio 1L vettä. Päällä oli majoneesia, kirsikkatomaattia, kurkkua, oltermanni raastetta, auringonkukan versoja, tuoretta oreganoa ja rucolasalaattia. Päällä seisova keiju oli tehty hammastikkujen avulla kasaamalla pari retiisiä tomaatin päälle ja tekemällä pippurikinkusta keijulle hame. Käsissään pitää auringonkukan versoa ja siipinä rucolasalaattia. Kasvot piirsin elintarvikeväritussilla.
 Sitten makeana kakkuna oli tämmöinen pikainen kyhäelmä. Peruskakkupohja ja välissä mangotuorejuustoa sekä mango-passionmoussea. Päällä satin ice massaa ja marsipaania sekä nuo vohveliperhoset (jotka on muuten erittäin käteviä ja helppoja.)

2 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä! Hauska ja söötti tuo retiisikeiju. Katsoinkin, että onko sillä kinkkua vaatteena. Ja olihan sillä. :D

    VastaaPoista
  2. Upean näköisiä luomuksia jälleen kerran! Tuo voileipäkakku vaikuttaa sen verran makoisalta, että täytyy varmaankin kokeilla sitä jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista