sunnuntai 31. elokuuta 2014

Vaatimattomampi 4v. kakku

Tein tyttärelleni 4 v. kakuksi tämmöisen yksinkertaisemman pokemon kakun. Pohja ei antanut myöden parempaan muotoiluun. Mutta herkullinen tuli! Pohjana on siis kinuskikissan ohjeella mehukas suklaakakkupohja ja sisällä vadelmamoussea sekä tuoreita marjoja (mansikkaa ja vadelmaa). Päällä kermavaahtoa erilaisilla nonparelleilla, värisokerilla ja sokerimassa koristeilla. Kynttilät olivat siitä erikoisia, että liekit olivat itse kynttilän värisiä. Tosin kirkkaassa auringon paisteessa hieman huonosti näkyivät.

Mousse ja paprikaa

 Poikani 5v. kasvatti ja hoiti ihan itse paprikan! Voi sitä riemua kun sai ensimmäisen sadon! :)
Ja tässä eräs iltapala jonka lapsille väsäilin. Hyvin oli nopea tehdä. Kupeissa siis omatekemää mango-valkosuklaamoussea. :)

Mangovalkosuklaamousse:

Mangotuorejuustoa 200g
kuohukermaa 2 dl
mangososetta 3 rkl
Sitruunavalkosuklaata rouheena

Kuohukerma vatkataan vaahdoksi ja siihen sekoitetaan ensin tuorejuusto, sitten sose ja lopuksi valkosuklaa rouhe. Itse koristelin annokset laittamalla ne martinilaseihin kera sateenvarjon ja strösselin. Pientä arjen luksusta. ;)

Legopalikkakakku

Sain kaverilta tilauksen. Heillä oli lapsille yhteiset legoaiheiset synttärikutsut. Tässä on lopputulos. Kakku oli laktoositon kokonaan. Joten koska valmiita laktoosittomia mousseja ei kaupasta löydy niin tein moussen alusta asti itse. Tässä ohje jonka mukaan moussen tein.

Mansikkamousse:

Valion laktoositon vaniljatuorejuusto 200g
Laktoositon kuohokerma 2dl
Mansikkasurvosta 2-6 rkl

Ensin vaahdotetaan kermavaahto ja siihen lisätään vatkaimella tuorejuusto. Lopuksi lisätään mansikkasurvosta maun mukaan. Alkuperäisessä ohjeessa siihen olisi voinut halutessaan lisätä vielä 3 liivatelehteä, mutta jätin itse pois.

Kakun sisällä on siis osassa palikoita mustikkamoussea (samaohje kuin yllä) ja mustikoita. Osassa mansikkamousse ja mansikkasurvosta. Kostutettu omatekemällä mehulla. Päällinen sokerimassaa ja satin ice massaa. Myös pienet legopalikat on sokerimassaa.

Kakulle kävi siirrossa hieman huonosti kun ylin palikka lähti pois paikoiltaan, mutta satiin kuitenkin takaisin paikoilleen ilmon pahempia vahinkoja. Ulkonäöllisesti vaikutti suurimmaksi osaksi kakun takaosaan.

Hääkakku mustavalkoinen


Koska tänä kesänä kukaan tuttu ei mennyt naimisiin niin päätimme ystäväni kanssa pykätä silti hääjuhlat kasaan. Tapahtuma sai nimekseen Feikkihäät ja hääparia pistettiin esittämään toiset ystävät. Loput kaveriporukastamme esitti sukulaisia. Itse sain anopin roolin. Vuokrasimme ison tanssilavan tapahtumallemme. Sen verran oli mukavat juhlat, jotta päätimme kimpassa järjestää vastaavat ensi vuonnakin. Tosin varmaan eri teemalla.

Tässä on juhliin pykäämäni kakku. Peruskakkupohjalla. Sisällä valkosuklaamoussea ja tuoreita vadelmia sekä mustikoita. Päällä valkoista satin ice massaa ja tavallista sokerimassaa. Reunus on sokerimassa nauhaa. Kukkasissa sokerihelmiä. Mustia tietenkin. Kakussa on kaksi puolta: Morsiammen puoli ja sulhasen puoli. Sisälle laitoin tukemaan tukiputket ja jokaisen tason alla on muovilevy. Silti kuljettaminen valmiiksi koottuna oli melkoisen haastavaa, mutta ehjänä päästiin silti perille. Jos olisi ollut fiksu niin olisi koonut kakun vasta paikan päällä valmiiksi.

perjantai 1. elokuuta 2014

Vegaanin suklaakakku

Pitkästä aikaa blogiin kirjoittelen. On tuo oma leipätyöni imaissut mukaansa niin intensiivisesti tässä opintojen päättymisen jälkeen. Leivottua on tullut satunnaisesti jotain pientä. Useimmmiten on vuoden aikana ollut hiljaiseloa ja kakun koristeet olleet väsäilyn pääasiallinen kohde. Josko sitä tulisi enemmän leivottua jatkossa taas, etenkin ensi vuonna kun jään äitiyslomalle tammikuussa. Tällä hetkellä olen selän takia sairaslomalla ja kun tuo istuminen on kivuliasta niin leipominen on mitä mainiointa ajanvietettä silloin.

Mutta tässä tämän päivän tuotos: täysin vegaanille sopiva suklaakakku. Pohjan ohjeen nappasin täältä kokeiluun:  http://www.maku.fi/reseptit/vegaanin-paarynataytekakku

Täytteeksi laitoin itse Oatlyn kaurapohjaista vaniljakastiketta sekä tuoreita mustikoita. Päällä on satun ice massaa, mustaa elintarvikeväriä ja mustia sokerikuulia. Huomenna pääsemme yhdessä ystävän kanssa maistamaan. :)