sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kinkkufetapiirakka - Suolaista

Kinkkufetapiirakkaa jossa myöskin tomaattia ja tuoretta basilikaa.

Pohja:
200g margariinia
4dl vehnäjauhoja
n. 3rkl vettä

Täyte:
2dl ranskankermaa (creme fraiche)
1/2dl savujuustoruokakermaa
3 kananmunaa
300g savupalvikinkkusuikaleita
6 kirsikkatomaattia
1/2 ltk tuorefetajuustoa
tuoretta basilikaa
pippuria

1. Nypi rasva ja jauhot murumaiseksi. Lisää kylmää vettä ja sekoita ainekset nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa taikinaa.
2. Levitä taikina piirakkavuokaan (suorakaiteen muotoisen vuoan koko noin 23 x 25 cm tai pyöreän vuoan halkaisija noin 24 cm). Laita pohja jääkaappiin odottamaan.
3. Sekoita ranskankerma, savujuustokerma ja munat keskenään.
4. Laita täytteet (kinkku, tomaatti, feta, basilika) piirakkavuokaan ja sitten kerma-munaseos päälle.

Paista 200 asteessa n. 30-40min.

Gerberoita ja leppäkerttuja


Koristeita kakkuun. Gerberoita (makuina mansikka, sitruuna ja appelsiini). Muöskin leppäkerttuja ja perhosia. Ruskeat osat suklaanmakuista sokerimassaa.

Keijukakku pienelle 3v neidille.

Tähän keijukakkuun joutui käyttämään hiukan enemmän aivonystyröitä. Meinasi aika loppua ja ideat oli vajaat vielä synttäriaamuna. Keijun, siivet ja candymelts sydämet tuli tehtyä onneksi jo hyvissä ajoin. Siivet ja sydämet on tehty sulattamalla suklaata ja sivelemällä sitä haluttuun muotoon suklaatransferin päälle.  Sitten hieman kimallepölyä siipiin. Keijun alla on nonparellisateenkaari ja vaahtokarkki pilvi. Muutoin kakku on perussininen kermakakku.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Mopokakku, kukkia ja cookiepopseja

 Pikkuveli pääsi ripille tässä  kesäkuun viimeinen viikonloppu. Ensimmäinen kakku oli mopo aiheinen. Toinen oli perinteinen kukka-aiheinen.
 Ja tässä vielä cookiepopseja.

lauantai 17. elokuuta 2013

Totoro, totoroo! ja kirsikankukkia...

 Serkun rippijuhliin kakkuja. Ensimmäisessä kakussa teemana oli Naapurimme Totoro. Toisessa ihan vain kirsikankukkia ja kultainen risti. Koristeet kakkujen päälle joutui asettelemaan äitini siitä syystä, että olin itse ollut ed. iltana katsomassa Rammsteinia ja hiukan myöhästyin juhlista... Mutta hyvin äitikin homman handlasi. Alla vielä koristeet kokonaisuudessaan.
 Tässä kakku nro. 2. Ihan vain kermavaahtoa päällä. Sisällä molemmissa kakuissa oli hedelmiä ja moussea. Peruskakkupohjalla mentiin.

rainbow- and strawberrycupcake´s.

 24.6.2013 tehdyt iltapalamuffinit lapsille. Molemmissa on perusmuffinia ja sisällä mango-passionmoussea. Yllä olevissa päällä mansikoita ja kermavaahtoa 8sekä koriste härpäkkeinä sokerirakeita ja herneen versoa). Alla oleviin sain inspiraation netistä. Metsästin pitkään noita sateenkaariremmejä kunnes bongasin ne kylpyläreissulla paikallisesta R-kioskista. Ne koristavat yhdessä sinisen candymeltsin ja kermavaahdon kanssa muffinin pintaa.

Orvokkeja ja vaaleanpunaista romantikkaa

Tuttavalle tein toiveiden mukaisen romanttisen 50 vuotis kakun. Hän on kirjailija, jonka mukaan tuohon tein sokerimassasta vanhan tyylisen kirjan. Kakun reunat on pursotettu valkoisella ja vaalean punaisella kermalla. Orvokit ovat ihan vain sokerimassaa. 3.5.2013 tehty.

Onnea, Erja! :)

Vappukakku

Vappukakku. Samanlainen väkerrys kuin edellinen cookiepops kakku. Tosin vappupallomaisen oranssina ja nonparelleilla koristeltuna. Päällinen on candymeltsiä.1.5.2013. Hyvää vappua kaikille! :)

torstai 25. huhtikuuta 2013

Cookiepops cake


Cookiepopstaikinasta tehty pikkukakku. Taikina valmistetaan samoin kuin linnunratacookiepops taikina edellisestä julkaisusta. Päällä ihan sulatettua maitosuklaata (leivontasuklaa) ja ennen kovettumista laittetu suklaatransfer (kalvo poistetaan kun suklaa on täysin kovaa). Reunoilla marianne crushia. Kakku on halkaisijaltaan noin 15cm, mutta riitti hyvin 8hlö:lle, koska on niin makeaa, ettei kovin isoa palaa tarvitse ottaa. Hyvää kuitenkin kuin mikä. Isän ja veljen nimppareita juhlittiin eilen niin sinne tämän väsäsin.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Linnunrata cakepops



Iltanäpertelynä väsäilin cakepopseja pitkästä aikaa. Kokeilin ensimmäistä kertaa suklaatransferia.

Ohje:

Minttu dominoita 100g
Philadelphia marabou 160g

Murskataan dominot ja sekoitetaan tuorejuuston kanssa tahnaksi. Pyöritellään pieniä palloja, jotka laitetaan jääkaappiin jäähtymään n. 30min ajaksi.

Päällinen:

Candymelts nappeja (myös leivontasuklaa käy)
Suklaatransfer
nonparelleja

Sulatetaan candymelts/suklaa. Haarukan ja lusikan avulla päällystetään pallot sillä ja laitetaan leivinpaperille jähmettymään. Suklaatransfer asetetaan pintaan ennen kuin candymelts/suklaa jähmettyy, samoin nonparellit. Laitetaan jääkaappiin n. 10 min ajaksi. Poistetaan transferin kalvo. Valmiita syötäväksi.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

League of Legends koriste



Satin ice -massasta kasailin veljen toiveiden mukaan hänen suosikki hahmonsa eräästä PC -pelistä. Kyseessä on League of legendsin Lulu ja hänen kauhistunut muffininsa. Veljeni täytti 14 vuotta. Tämä koristi äitini tekemään perinteistä mansikkakakkua.