perjantai 26. lokakuuta 2012

Merirosvon aarrearkkukakkku 4 -vuotiaalle


 Lokinpoika täytti 4 vuotta viikko sitten. Hänellä on menossa melkoinen merirovovillitys edelleen, joten toiveena oli aarrearkkukakku. Kakun päällä on suklaan makuista satin ice massaa, helmipölyllä käsiteltyjä irtokarkkeja, vanilja satin ice massa kolikoita ja muita koristeita sekä hiekkana murennettuja kantolan kaurakeksejä. Sisällä oli mango-passion moussea johon oli sekoitettu mangotuorejuustoa sekä banaania ja mandariinia. Peruspohjalla oli tämä.

Kokonaisuus.
Yksityiskohtia yllä.


Tässä vielä hiukan kuvaa merirosvotikkusista: juusto pikkunakkeja, kinkku-juustominilihapullia, minitomaattia, oltermanni kuutioita ja vihreitä viinirypäleitä.

Itselläni oli syntymäpäivät pari päivää ennen kuin pojallani joten tein tämmöisen ison suklaamuffinin kakuksi. Päällä samaa satin ice massaa kuin yllä olevassa kakussa.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Lohikäärme koriste





Ensimmäistä kertaa kokeilin miten satin ice massa muuntautuisi lohikäärmeeksi. Tässä tulos. Omaan tulevaan synttärikakkuuni tämän tein samalla kun väsäsin pojan 4 v. kakkuun koristeita (kakuista lisää myöhemmin kunhan ne on ensin muuten tehty).

Lohikäärme on ihan vain sormin pyöritelty massasta. Sen jälkeen annettu rauhassa kovettua ja sitten pehmeällä pensselillä pyöritelty jauhemaista karkkiväriä (punainen, keltainen ja kulta) lohikäärmeen pintaan. Lopuksi elintarvikeväritussilla piirrelty hiukan kuvioita siipiin ja naamaan.

Mieheni järjesti minulle ihanan yllätyksen tässä pari päivää sitten: Hän rakensi keittiön nurkkaan leivonta tarvikkeilleni ihan oman kaapin. Nyt saa kaikki värit, massat yms. vekottimet nätisti samaan paikkaan. :)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Sairaalamuffineita

Olin työharjoittelussa erikoissairaanhoidon päivystyksessä. Toiseksi viimeisenä päivänä vein tämmöisiä sinne kiitokseksi. Näitä Sairaala aiheisia tosin oli vain nämä kuusi ja loput olivat kukkasin koristeltuja. Näissä päällinen on satin ice massaa johon on sitten maalattu elintarvike värillä kuva. Osaan oli muotoiltu (kipsi ja kanyyli). Satin ice massa oli siitä mukava, koska se kovettui sopivasti ja syödessä kuitenkin oli "pehmeää" purtavaa. Näsitä muffineistä tuli hieman epämääräisen muotoisia kun muffinivuokani on kadoksissa.

Tässä vielä suklaamuffineiden ohje jolla nämä oli tehty.

Suklaamuffinit (n. 12 kpl)

125g pehmeää voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa kevyesti vatkattuna
2dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
(1/2 suolaa)
3rkl kaakaota
1 tl vaniljasokeria
2 rkl maitoa
suklaan palasia/rouhetta oman maun mukaan

Ensin vaahdota voi ja sokerit. Sen jälkeen yhdistä ja sekoita hyvin yhteen vehnäjauhot, leivinjauhot ja kaakao. Sitten lisää kevyesti käsin vatkatut munat sokeri-voi seokseen. Sekoita hyvin. Lisää jauhot pikku hiljaa välillä sekoittaen. Lisää vaniljasokeri ja viimeisenä maito. Maidon voi toki lisätä jo aiemmin esim. kun jauhoista on laitettu joukkoon puolet. Viimeisenä sekoita joukkoon puuhaarukalla tai lusikalla suklaarouhe. Nostele muffinivuokiin ja paista 180 asteessa n. 12-15 minuuttia.

Kuorrute

200g maustamatonta tuorejuustoa (myös mango tai sitruuna tuorejuusto käy)
4dl tomusokeria
(1 rkl omenamehutiiviste)

Sekoita keskenään notkeaksi massaksi. Värjää mielen mukaan elintarvike väreillä. Kun muffinit on paistettu ja jäähtyneet. Kuorruta tällä ja koristele mielen mukaan.

Muffineista tuli koostumukseltaan pehmeitä ja kuohkeita. Ne hieman keskeltä painuivat kasaan laittamani suklaan määrästä johtuen mutta virhe oli korjattavissa kuorrutteella. ;)